Maija Isolasta elokuva
Lehdistötiedote 15.3.2021
Tänään, Maija Isolan syntymäpäivänä, julkistetaan elokuva Marimekon rakastetuimmasta suomalaisesta suunnittelijasta.
Greenlit Productions tuo elokuvateattereihin Leena Kilpeläisen ohjaaman elokuvan Suomen rakastetuimpien kankaiden suunnittelijasta Maija Isolasta. Taiteilija Maija Isolan mallien pohjalta luotiin Marimekon elämäntapafilosofia, joka kasvoi arkkitehtonisiin mittoihinsa hänen malliensa myötä, joita olivat muun muassa Unikko, Kivet, Kaivo ja Melooni.
Elokuva näyttää mikä oli Maija Isolan kankaiden menestyksen salaisuus, mitkä arvot olivat maailmanmatkaaja Isolan elämän keskiössä, ja mikä on hänen jättämänsä perintö meille. Kertojana elokuvassa toimivat Maija Isolan lisäksi tytär Kristina Isola. Elokuva vie meidät lähelle Maijaa ihmisenä, taiteilijana, ajattelijana ja visionäärinä hänen kirjeittensä kautta. Kuulemme myös Armi Ratian mietteitä sekä työantajana, että ystävänä.
MAIJA ISOLA
Taiteilija Maija Isola syntyi 1927 Riihimäellä, jossa hän myös kuoli vuonna 2001. Hänen tuotteliain aika kangasmallien suunnittelijana Marimekolle sijoittuu vuosille 1949-1987. Kuvataitelijana hän sitä vastoin aloitti jo 1946 ja jatkoi elämänsä loppuun asti maalausten ja piirrosten tekemistä.
Maija matkusteli paljon ja ehti elää elämänsä aikana useissa eri kaupungeissa ja maissa. Hänen taiteen lähtökohta, sekä maalaus- että tekstiilitaiteessa, oli usein luonto sekä kansantaide ja -kulttuuri. Lakattuaan matkustamasta ja asetuttuaan Suomeen, Kaunismäkeen, hän koki olevansa yhä voimakkaammin osa luontoa, joka oli hänelle kaiken olevaisen hallitsija.
Elokuvan on käsikirjoittanut Leena Kilpeläinen ja sen tuottaa Greenlit Productions, tuottajana Merja Ritola. Vihtiläisen Greenlit Productions Oy:n pääosakkaita ovat tuottajat Essi Haukkamaa ja Merja Ritola. Elokuvan levittää Storyhill Oy.
Elokuvan suunniteltu ensi-ilta elokuvateattereissa kautta Suomen maaliskuussa 2022. Suomen elokuvasäätiö on tukenut elokuvaa.