Uutisia


Takaisin yleiskatsaukseen

12.01.2021

Aalto-elokuva on valittu Göteborgin elokuvafestivaalin kilpasarjaan

Aalto-elokuva on valittu Göteborgin elokuvafestivaalin kilpasarjaan

Aallolla koossa Suomessa lähes 45 000 katsojaa elokuvateattereissa

Aalto-elokuva on valittu ainoana suomalaisena dokumenttina Göteborgin kansanvälisen elokuvafestivaalin dokumenttielokuvien kilpasarjaan. Göteborgin elokuvafestivaali on pohjoismaiden suurin ja merkittävin elokuvafestivaali, joka tänä vuonna pidetään koronasta johtuen verkossa 29.1.-8.2.2021. Aalto on Jussi-palkitun dokumentaristin Virpi Suutarin dokumenttielokuva modernismin mestareista arkkitehti Alvar ja Aino Aallosta.

”Elokuviani on esitetty aiemminkin Göteborgissa mutta Aallon kohdalla olen erityisen iloinen. Kiinnostus Aaltojen teoksia kohtaan on suurta muissa Pohjoismaissa”, kertoo ohjaaja Virpi Suutari.

Göteborgin elokuvafestivaali on Skandinavian merkittävin elokuvafestivaali ja elokuvajuhlilla jaettava Dragon Award Best Nordic Film -palkinto on elokuva-alan rahallisesti suurimpia tunnustuksia; miljoona Ruotsin kruunua.

Aalto jatkaa koronatilanteesta huolimatta maailmanvalloitustaan ja saa vuoden alkupuolella ensi-iltansa mm. Sveitsissä elokuvateattereissa ja Saksassa VOD- alustoilla. DA2 - Zagreb Design, Art & Architecture Film Festival palkitsi Aalto-elokuvan parhaan elokuvan Spark Award:lla Kroatiassa lokakuussa 2020 pidetyllä festivaalilla, jonka kansainvälinen jury perusteli valintaansa näin: ”Aalto on erinomainen dokumentti, jossa Alvar Aalto esiteltiin täsmälleen sellaisena kuin hän oli – ihminen joka haki inspiraatiota luonnosta ja tekijä joka näytti mikä merkitys nautinnolla on suunnittelun luovassa prosessissa, jossa yllätys on aina yksi osatekijä.” Aalto on ollut esillä jo monilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla: Reykjavik International Film Festival, Bergen International Film Festival, Architecture & Design Film Festival New Yorkissa, Film Fest Ghent, Film & Architecture Film Festival ja Australian Adelaide Film Festival. Aallon elokuvateatterioikeudet on myyty muun muassa Saksaan, Japaniin, Australiaan, Viroon ja Sveitsiin.

Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Virpi Suutari ja Jussi Rautaniemi. Alvarin ja Ainon ääninä elokuvassa ovat Martti Suosalo ja Pirkko Hämäläinen. Aallon ovat tuottaneet Timo Vierimaa, Virpi Suutari ja Martti Suosalo Euphoria Filmille. Elokuvan levittää Storyhill Oy. Aalto sai ensi-iltansa elokuvateattereissa Suomessa 4.9.2020



Takaisin yleiskatsaukseen


 






StoryHill 
- Elämyksiä kaukaa lähelle